Tanskan 9 miljoonan ihmisen tiedot varastettiin salasanalla 123456 – ”Mikä vain uusi tekoälymalli pystyy tähän”
Paikallismedia sai murron tekijäksi tunnustautuneelta henkilöltä hyökkäyksessä käytetyn ohjelman koodin.
Kuratoitu näkymä tekoälyyn, tutkimukseen ja kehitykseen
Paikallismedia sai murron tekijäksi tunnustautuneelta henkilöltä hyökkäyksessä käytetyn ohjelman koodin.
Tekoäly-yhtiön työntekijää syytetään salakuuntelulaitteen asentamisesta yhtiön toimistolle.
Uusi teknologia on usein avainasemassa, kun haetaan pitkäaikaista talouskasvua. Voiko tekoäly olla uusi höyrykone tai sähkö? Tekniikka&Talous kysyi asiantuntijalta.
Internet herätti aikanaan kysymyksen tutkimusyhtiöiden tarpeellisuudesta. Tekoäly nostaa saman kysymyksen jälleen esiin.
Tampereen teknologiakeskittymässä Hervannassa matkapuhelinajan osaamista hyödynnetään nyt teollisuuden sensoreissa ja tekoälyssä. Yliopistotutkimuksesta on puolestaan kasvanut kansainvälistä verkkoteknologialiiketoimint…
Puolijohdeyhtiöiden osakkeet sukelsivat juuri ennen tuloskauden alkua, kun sijoittajat alkoivat kyseenalaistaa tekoälybuumin ruokkimien ennätysvoittojen kestävyyden ja pelätä Kiinan kiristyvää kilpailua.
Pörssien ennätyslukemat eivät kerro koko osakemarkkinan kunnosta. Tuloskausi testaa nyt, löytyykö nousulle tukea tekoälyjättien ulkopuolelta.
Paikallismedia sai murron tekijäksi tunnustautuneelta henkilöltä hyökkäyksessä käytetyn ohjelman koodin.
Siruyhtiö Nvidia on kasvanut indeksisijoittajallekin merkittävään kokoluokkaan. Analyytikot suosittelevat ostamaan yhtiön osaketta lähes yksimielisesti.
Finanssikriisin ennustaneet Michael Burry ja Steve Eisman varoittelevat nyt tekoälykuplasta. Burry uskoo investointien ylittävän kysynnän ja syyttää yhtiöitä kirjanpidon kaunistelusta. Eisman taas on huolissaan, että ko…
Suomeenkin datakeskuksia suunnitteleva Nscale hakee listautumista juuri kun tekoälymarkkinan ympärille on nousemassa kysymysmerkkejä. Nokian Justin Hotard uskoo kuitenkin, että jättisykli on vasta alussa.
Finanssialalla tekoälyn riskien varalle tehdään nyt kartoituksia ja suunnitelmia.
Useat tekoälyagenttiohjelmistot, kuten Metan Muse, ovat pyytäneet levyn täysiä käyttöoikeuksia.
Yhtiö löysi äänitallentimen johtoryhmän kokoustiloista. Open AI on siirtänyt asian käsittelyn liittovaltion poliisi FBI:lle, joka jatkaa tapauksen tutkintaa.
Yhtiön mukaan mallit toimivat samalla tasolla kuin muiden yhtiöiden Chat GPT ja Claude.
Uutiset haettu viimeksi: 15.10.2026 02:00